Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Painting

29.3.2010

Painting

Joulun tienoilla haaveilin blogissani suuresta taulusta/ maalauksesta olohuoneen seinällä. Suuri suuri
taulu postaus jo unohtui kunnes Char kirjoitti maalaussuunnitelmistaan blogissaan.

Palasin lukemaan taas postaukseni kommentteja. Siellähän oli varteenotettavia neuvoja miten tämän
voisin toteuttaa. Maalaus onnistunee siis ehkä isolle vanerille, joita saa edullisesti rautakaupasta. Vanerissa
saa olla vähän viiruja tai muita pieniä virheitä.



Maalauksesta tulisi hyvin vaalea. Jokin tämän kuvan tyylinen, jonka Brad Pitt osti aikoinaan ihan sika
kalliilla. Teos mahdollisesti poistaisi samalla kaikua korkeasta olohuoneestamme. Etsin taulun nimeä ja
vastaan tulikin Googlen kautta ihanan Linnean kirjoitus aiheesta. Hih!

Kyllä, pidän hyvin modernista taiteesta ja olen siitä kiinnostunut. Käykää Turun Taidemuseossa, siellä on
paljon tutustumisen arvoisia teoksia, muun muassa Antti Niemisen erikoisia surrealistia maalauksia. Hyvä
päivä on käydä siellä perjantaisin klo 16-19, jolloin taidemuseossa on avoimet ovet ja pääsy siis ilmainen.

970

Viime reissulla ihastelin myös Anne Tompurin suuria maalauksia. Annen maalauksia siellä ei tietääkseni nyt
enää ole. Mustavalkoiset maalaukset heijastivat jännästi hopeaa ja pronssia. Todella vaikuttavia!





(Kuvat: People. Anne Tompuri: Ikkuna ja Sade. Antti Nieminen: Raskolnikov 1970)

4 kommenttia:

Blogger Maria kirjoitti...

Suunnitelmasi kuulostaa hienolta!
Taustamateriaaliksi valitsisin kuitenkin vääntymisen estämiseksi, painon keventämiseksi ja seinälle ripustamisen helpottamiseksi ihan oikean kiilakehyksiin pingotetun kankaan.
Sen taakse voit piilottaa akustolevyä, joten tuo kaikupuolikin hoituu samalla.

Olen tehnyt noita töitä jonkunverran tilauksesta ja voin luvata, että tekipä työn kuka hyvänsä, oikeiden materiaalien käyttö on aina parempi kuin "rautakaupan jämät" :D

Riemukkaita hetkiä toteutuksen parissa!

29. maaliskuuta 2010 klo 17.51  
Blogger Karoliina kirjoitti...

Jätän merkin ensimmäisestä käynnistäni; luin piiiiitkälle taaksepäin postauksiasi.
Moderni, mustavalkoinen sisustustyyli miellyttää ja muitakin yhdistäviä tekijöitä löytyi. Meille kotiutui muuten äskettäin Skoda Superb, jonka Combi-versiosta postasit joskus aiemmin.

t: toinen soon-to-be-citymum

29. maaliskuuta 2010 klo 20.26  
Blogger COCO kirjoitti...

MariaK, kuulostaa tosiaan järkevältä! Kiitos! :)

K, kiitos kommentista! Soon to be citymum! Onnea! Ihanaa! :) Onko auto toiminut hyvin?

29. maaliskuuta 2010 klo 22.33  
Blogger Beatris kirjoitti...

Ihania taulusuunnitelmia. Meillä on kanssa taulun hankinta edessä, mutta tilaustyötä en oikein uskalla ottaa (jos siitä tuleekin aivan epäsopiva ja taiteilijaraukka kärsii sitten nälästä loppukuun). Kovin vaikea löytää kohtuuhintaista sisustustaidetta, varsinkin kun etsimme tooosi isoa taulua. :)

30. maaliskuuta 2010 klo 20.00  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu