Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lounasjuttuja

19.8.2010

Lounasjuttuja




Äänestys on päättynyt ja enemmistö toivoi Viikon asut postausta. Joka jo hirvittää minua! Sellainen
kuitenkin on nyt sitten luvassa, ehkä ensi viikolla. Silloin on vähän enemmän tapahtumaa ja ehkä jotain
kuvattavaakin. Työasuni koostuu melkein aina housuista ja kauluspaidoista.

Kerron kuitenkin lounasjutuista. Voisin sanoa, että lempiruokiani ovat salaatit. Ne ovat niin monipuolisia
ja helppoja. Duuniin suosittelen ottamaan lounaaksi valmiiksi pestyn ja pilkotun salaatin, joka on super
helppo! Tykkäilen Sorrin salaattisekoituksista, sopii suuhun kuin suuhun! Salaattia lautaselle ja jotain
lisuketta. Tänään se oli edellisiltana grillattua Halloumia ja tomaattia. Kylläpä maistui! Hyvin usein syön myös
raejuusto/ tonnikala/ tomaatti/ avokado -kompinaatiota tai sitten tomaattikeittoa. Pari kertaa viikossa käyn
myös mieheni kanssa lounaalla, ihanaa kahdenkeskistä aikaa kiireen keskellä. Illalla noin viiden kuuden
aikoihin syödään sitten kunnon kotiruokaa.

Paras salaatinkastike on Saarioisen Kiinalainen salaatinkastike, hyvänä kakkosena vanha kunnon balsamico.

Ei tässä muuta, kivoja lounashetkiä teikäläisille!

10 kommenttia:

Blogger -Anni- kirjoitti...

Mä olen niin kade Turun torin vihannesvalikoimasta, sorri ja lindroot; heidän tiskinsä on vain ilo katsellakin. Voi kun meillä täällä pk-seudulla olisi jotain vastaavaa!

19. elokuuta 2010 klo 9.15  
Blogger Marjo kirjoitti...

Sorrin salaatit on kyllä ihan parhaita, varsinkin suoraan torilta! Ne on ihan uskomattoman kokoisia verrattuna kaupan perussalaatteihin. Onneksi niitä on alkanut näkyä myös täällä pääkaupungissa :)

19. elokuuta 2010 klo 9.43  
Blogger COCO kirjoitti...

-Anni, heidän torikoju on kyllä ihan herkku! Mun tietääkseni noita pakattuja Sorrin salaatteja myydään muuallakin. :)

Marjo, kiva jutska! Kaupan perus nihkeät lehtisalaatit ei maistu miltään! :)

19. elokuuta 2010 klo 10.35  
Anonymous Emilia kirjoitti...

Okei, tämä kysymys ei liity tähän sitten millään tavalla, mutta jos ottaisit koiran, niin minkä rotuista harkitsisit? :D

Blogisi on yksi suosikeistani =)!

- Emilia

19. elokuuta 2010 klo 15.36  
Blogger Nna kirjoitti...

Syön Turussa melko usein kauppakorkean kahvilan salaatteja, se on opiskelijoille halpaa ja täytteet saa valita itse päivän vaihtoehdoista. Turussa on kyllä ihan paras tori!

19. elokuuta 2010 klo 18.00  
Blogger Char and the city - Divaaniblogit kirjoitti...

Hejj Cocoliini! Tuli tänka-på kaupassa, niin arvaappa vaan kenen herkullinen postaus tuli mieleen ;) supernam!

19. elokuuta 2010 klo 21.23  
Blogger Inka kirjoitti...

Onpa hyvännäköinen salaatti, täytyypä kokeilla.Meidän vakio salaattikastike on Salosen pimeäpullo, ja mikään muu ei kelpaa, mutta täytyypä kokeilla tuota suosittelemaasi kiinalaista salaattikastiketta.

19. elokuuta 2010 klo 21.50  
Blogger COCO kirjoitti...

Emilia, apuva, vaikea kysymys, mutta en osaa yhtään sanoa. En oikein tiedä koirista mitään, koska olen vähän allerginen. Joillekkin roduille en tosin ole kovinkaan allerginen, esim. Char from the Cityn Enni koira on sellainen rotu, jollaisista en ole saanut allergiaa. :) Olen almost kaikille eläimille allerginen -paitsi lehmille! Jipii! ;)

Nna, oih, joo kouluissa on monesti hyvät salaattivalikoimat ja Turun tori on ihan paras! :)

Char, jesh! Supernam! ;) Kokeilitko juuri tuota Sorrin salaattisekoitusta? Sitä ilmeisesti saa Hesasta?! :)

Inka, mun täytyy sitten kokeilla tuota pimeää pulloa! Se kiinalainen salaatinkastike sopii ihan täydellisesti eri juustosalaatteihin (mm.feta, vuohenjuusto, mozzarella...)

19. elokuuta 2010 klo 23.13  
Blogger Char and the city - Divaaniblogit kirjoitti...

Stockalta saa! :)

20. elokuuta 2010 klo 7.41  
Blogger COCO kirjoitti...

Char, no niimpä! Sieltä saa mitä vaan!

20. elokuuta 2010 klo 8.35  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu