Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Mikä päivä!

13.5.2010

Mikä päivä!



Terppa!

Koko viikko on ollut yhtä siivousta ja järkkäilyä ja nyt se kaikki on huipentunut tähän päivään.
Meillä oli kotikuvaukset. Kotiamme ja kauniita kuvia pääsette selaamaan lehdestä vasta joskus
ehkä vuoden päästä. Sisustuslehdet suunnittelevat juttuja valmiiksi melkein vuodeksi eteenpäin.


Linumin tyynyjä ja Missoni kankaasta teetettyjä tyynyjä Sisustuksen Koodista.

En tiennytkään miten iso homma on siivota koti tip top kuvauskuntoon ja ihan viime tinkaan
jäi kaikki vaikka jo monta kuukautta ollaan yritetty laittaa paikkoja kuntoon. Kotikuvista ja jutusta
tulee ihana muisto ja on aika kivaa katsella taidolla otettuja kuvia vuosienkin päästä kun asumme jo
muualla.



Oli todella mielenkiintoista seurata kuvaajan ja toimittajan työskentelyä ja todeta myös se että
kuvauspaikkoja paljon järkätään jotta kuva näyttää mahdollisimman hyvältä. Uusia kuvakulmia
löytyi paljon! Paljon hauskoja ideoita ja stailausideoita löytyi kiitettävästi!


Kartell, Dune,Mario Bellini, Sisustuksen Koodi.

Sain otettua paljon uusia kuvia ja niitä lisää myöhemmin. Nyt nautiskellaan Fresitaa parvekkeella ison
uurastuksen jälkeen. Oli kivaa! :)

8 kommenttia:

Blogger Alma kirjoitti...

Oi miten hienoa! Kotiin pitäisi pyytää kuvaaja useamminkin, niin pysyisi varmasti siistinä.:) Muistathan sitten kertoa, kun lehtijuttu julkaistaan!

13. toukokuuta 2010 klo 21.20  
Blogger Hanna ★ kirjoitti...

Wautsi wau! Ilmoittelehan sitten missä lehdessä ja milloin kuvia on nähtävissä.

13. toukokuuta 2010 klo 21.42  
Blogger suvi m / Valkoinen Harmaja kirjoitti...

Mahtava juttu! :) Muista tosiaan sit ilmoitella, kun kyseinen lehti ilmestyy...

13. toukokuuta 2010 klo 23.02  
Blogger Kaitaliina kirjoitti...

Jännää:) Olisi tosiaan kiva katsella kuvia sitten joskus lehdestä, niissähän usein kerrotaan myös tarinoita esineistä ja huonekaluista. Tai sitten täältä blogin kautta.

14. toukokuuta 2010 klo 6.25  
Blogger Anttis kirjoitti...

Vautsi miten hieno juttu. Tuon kunniaksi kannattaakin kilistellä lasillisella kuohuvaa.

14. toukokuuta 2010 klo 8.51  
Anonymous Jaana kirjoitti...

Hienoa että teidän asunnosta on saatu lehtijuttu, se on varmaan(?) upea. Minua on alusta asti harmittanut ettei sulla ole paljon kuvia teidän asunnosta ja nyt harmittaa vielä enemmän; näänköhän sun asunnon vasta lehdestä??

olisi todella kiva nähdä sun omaa sisustustyyliä eikä vain kuvia muiden asunnoista/huoneista/tyyleistä. :)

14. toukokuuta 2010 klo 11.22  
Blogger Karoliina kirjoitti...

Täydellisiä talo-ideakuvia In my dream-postauksessa! Osui ja upposi minimalistiin. Meillä suunnitellaan parasta aikaa modernin talon pihaa ja pyörin etsimässä ideakuvia. Teidän parvekkeellanne on juuri sitä henkeä, mitä haluaisin meidän pihallemme.

Arvaan, että teidän koti tulee Plazaan? Sieltä olen viime aikoina bongannut omaa silmää miellyttävimmät kodit.

14. toukokuuta 2010 klo 16.13  
Blogger COCO kirjoitti...

Alma, niimpä! Oli kyllä kova homma ja vähän kaikenmaailman tavaraa vaan tunkea kaappiin piiloon. :)

Hanna, ilmoittelen. Saatta mennä hetki! :)

suvi m, yes i will! :

Kaitaliina, makuuhuonetta ja olkkaria sain ainakin kuvattua ja niitä kuvia voisin pikku hiljaa laittaa tänne myös.

Anttis, nimenomaan! :)

Jaana, ehkä näet sitten kokonaisuudessaan kotimme vasta lehdessä. On vain helppoa ottaa pienistä kulmista kuvia, mutta onhan täällä nähty jo parveketta, pojan huonetta, olkkaria, keittiötä, eteistä... :) Kotimme sisustus on ollut kauan ihan kesken, vasta nyt alkaa olemaan aika valmista. Jos olet tehnyt remonttia tai joskus teet, niin tiedät mistä puhun. Pyrin käyttämään omia kuvia, mutta pidän siitä että saan tuoda tänne myös muita kauniita inspiskuvia...

K, ei vielä tietoa mihin lehteen juttu tulee. Plazassa on aika paljon ulkomaalaisia koteja. Ilmoittelen sitten! :)

14. toukokuuta 2010 klo 19.12  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu